perjantai, 17. heinäkuu 2015

Leipominen, miksi lopetin sen?

​Nyt on vihreää teetä mukissa jäähtymässä. Pitäisi leipoa joku päivä. Ennen rakastin leipomista mutta se harrastus jäi kun minulla todettiin 2.tyypin diabetes ja aloin tietoisesti terveellistää ruokavaliota. En aiemminkaan leiponut jatkuvasti mutta silti se jäi kun halusin syödä terveellisemmin ja sitä paitsi sokeri ei ole hyväksi muutenkaan. Parasta leipomisessa oli se odotus, kun leipomus oli uunissa ja odotti sen valmistumista. Odotus oli jopa mukavampaa kuin itse syöminen vaikka lopputulos olisikin ollut nam. En tiedä tuntuisiko se nykyään samalta. Myös taikinan tekeminen oli mukavaa. Kyllä aion alkaa leipomaan taas välillä; kohtuudella syötynä tuskin on niin vaarallista. Pitää ostaa tomusokeria jotta saan tehtyä sen ihanan kuorrutteen <3 Taitaa mennä ensi viikkoon ennen kuin on rahaa ostaa tarvikkeet. Ellen leivo jotain ihan yksinkertaista johon tulee mahdollisimman vähän aineksia. Netissä on paljon ohjeita :)

perjantai, 17. heinäkuu 2015

Perjantai, sekalaista höpinää

​Eipä tätä näy kukaan lukevan mutta kerronpa päivästäni. Sosiaaliset pelot ovat olleet pahoina mutta tänään kävin pitkästä aikaa kaupassa yksin. Ihmiset pelotti mutta pystyin siihen ja olo parani kun tuli käytyä jossain. Satoi vettä ja se helpotti oloa, en pidä helteestä. PMS oireet alkaa hetkenä minä hyvänsä joten oli hyvä että sain ostokset hoidettua. Seksihalut ovat olleet lähes poissa, tuntuu epänormaalilta ettei tee mieli niin usein. Ennen seksi oli koko ajan mielessä. Mietin saisinko tsempattua itseäni tekemään kotitöitä, käymään kävelyllä, askartelemaan yms tämän blogin avulla. Toivon että saisin edes muutaman lukijan niin olisi mielekkäämpää kirjoittaa. Ahdistus on usein aika kovaa ja sitä on usein, ei onneksi juuri nyt. Olin pari viikkoa sitten osastolla kun olin aika huonossa kunnossa. Siitä lähtien on ollut jotenkin tyhjä olo. En tiedä johtuuko siitä että lääkitystä nostettiin liikaakin minun mielestä. Kissa hyppäsi juuri kyljen päälle ja rupesi siihen pötköttämään kehräten. Keitin kaupasta tultua Twiningsin mustaa sitruunateetä. Aiemmin päivällä join pari kupillista suklaakahvia. Olisin kiinnostunut blogeista jotka ovat kuin päiväkirjoja/kirjeitä, joissa kirjoitetaan puuta heinää, aiheina muun muassa ahdistus, teen tai kahvin juonti, yksityiskohtainen puuhastelu, ihan arkiset asiat. Jos tiedät tällaisia blogeja, laitathan osoitteen/blogin nimen kommenttina. Oloa helpottaa kun saa höpistä mitä mielessä liikkuu tai mitä olen puuhannut. Tästä tuli aika sekava päivitys enkä aio ottaa jatkossakaan stressiä täydellisestä tekstistä. Mukavaa päivää kaikille!

torstai, 23. huhtikuu 2015

Mad tea party

Vihreä tee vie minut teematkalle. Kaukaisiin maihin missä on vihreitä eksoottisia puita, kostea ilmasto, salaperäisiä sumuisia vuoria ihan kuin siinä Sumuisten vuorten gorillat-leffassa. Asuisin luolassa S:n kanssa. S sytyttäisi nuotion lämmikkeeksi sen jälkeen kun olisimme kierrelleet metsissä ja ihmetelleet vettä joka on sateen jälkeen jäänyt lehtien sisälle jotka ovat kuin vesikuppeja, ja me olisimme juoneet ahnaasti raikasta vettä. Me ihmettelimme myös luonnon kauneutta. S suojelee minua ja tietää missä on juoksuhiekkaa eikä päästä minua niiden lähelle. Sinulla on niin kiehtovat ruskeat silmät ja niin samettinen katse että voisin vain katsella sitä ja unohtaa itseni. Minä rakastan sinua vaikka olenkin huono sanomaan sitä ääneen. Minä opetan sinut juomaan teetä jotta olet niin kuin se hullu hatuntekijä. Minä haluaisin että sinä olisit täällä. Menen keittämään lisää teetä.

lauantai, 18. huhtikuu 2015

Lasikuvun sisältä

Vatsassa on möykky joka tekee kipeää. En tiedä mistä aloittaa, olen itkenyt ja tuntuu vaikealta sanoa se mikä mieltä painaa. Minut koetaan uhkaksi ja minua kadehditaan ja minua pelätään. Eräs ihminen sanoi minulle vihaa äänessään että olen niin täydellinen. Sama ihminen loukkasi minua jatkuvasti ja tiedän että hän oli minulle kateellinen. Ihmiset kadehtivat minua suotta. Täällä minä itken yksin kotona yksinäisempänä kuin olen koskaan ollut. Mitä kadehdittavaa on ihmisessä joka on niin erilainen ettei löydä ketään joka näkisi tämän kuoren läpi ja tajuaisi että olen vain ihminen joka kaipaa samaa kuin muutkin: rakkautta, henkistä tukea ja kelvatuksi tulemista. Tulen aina olemaan erilainen, en voi sitä muuttaa vaikka haluaisin enemmän kuin mitään muuta olla samanlainen kuin muutkin ja tuntea kuuluvani joukkoon. Minusta puhutaan pahaa ja katsellaan kuin jotain eksoottista eläintä. Kateellisten mielestä heillä on oikeus lyödä minua maahan kun minun elämäni luultavasti on heidän mielestään jotain kadehtimisen arvoista. Olisiko heistä mukava olla ihminen jonka seuraan kukaan ei halua? Tänään viimeksi kaksi kouluikäistä poikaa katsoivat minua takanaan ja heistä toinen sanoi "tuo on SE". Kadehditteko te tällaista? Tuntuu kuin olisin lasikuvun sisällä ja kaikki tuijottavat minua välimatkan päästä mutta kukaan ei avaa ovea ja ojenna minulle kättään. Aika yksinäistä on siellä lasikuvun sisällä. Olisin onnellinen jos joku tarttuisi hihaan ja pyytäisi vaikka kahville tai edes juttelisi niitä näitä. Minua kierrellään ja kaarrellaan kuin tartuttaisin jotain vaarallista jos minulle sanoo jotain. Loputtoman pitkältä tuntuu elämä tällaisessa tilanteessa. Antaisin mitä vain jos ei tarvitsisi olla yksin. Saan vain aina kateutta osakseni ja ne ihmiset tekevät mitä vain että oloni olisi vielä kurjempi. Saisimpa olla oma itseni ilman että minua koko ajan lyödään maahan. En saa hymyillä ilman että joku tuijottaa murhaavasti. Minun hyvät puoleni kääntyvät minua vastaan kun aina joku saa syyn vihata minua kun minulla muka on asiat paremmin. Olisi helpompi kestää ne haukkujat jos elämässäni olisi joku joka on minun puolella huolimatta siitä mitä kateelliset minusta sanovat. Niin moni uskoo ne asiat joita minusta puhutaan ja tuomitsevat ilmeisesti ihan tuomitsemisen ilosta. Menen keittämään nyt teetä. Lukeekohan tätä blogia kukaan?? Sanoja tyhjyyteenkö? 

torstai, 9. huhtikuu 2015

Öistä elokuvan katselua

Kello on yli kaksi yöllä. Katsoin Black Swan-elokuvan. Pitkästä aikaa pystyin keskittymään ja katsomaan leffan alusta loppuun. Keitin kupillisen teetä. Koko päivä meni kuunnellessa punkkia. The Prodigy on loistava bändi. Katsoin myös maalauksia Googlen kuvahaulla. Kissa kuorsaa sängyn päädyssä. Taidan laittaa jonkin toisen leffan taustalle.