Yksin teatterissa, yksin kaupassa, yksin kävelyllä, yksin kotona. Eikö kukaan halua minua elämäänsä? Muut ovat niin kaukana. Tukehdun. Eikö kukaan kuule minua? Lisää kahvia. Juon kahvini yksin. En enää tiedä ovatko muut ihmiset olemassa. ...kahvi on tippumassa. Saan viestejä ihmisiltä jotka ovat kaukana. Onko muilla ihmissuhteita joissa itse asiassa tavataan kasvotusten sen sijaan että naputellaan viestejä? ...kahvi on valmista. Arvet käsivarressa kirvelevät vielä. Minä haluaisin taidenäyttelyyn. Tässä käpykylässä ei ole museota. Eikä minulla olisikaan varaa sisäänpääsymaksuun . Yksi mies yritti iskeä minua. Olisin halunnut mutta olosuhteiden pakosta jouduin kieltäytymään. Jos hän yrittäisi uudestaan en välittäisi seurauksista. Minusta tuntuu että minut ristiinnaulitaan joka tapauksessa joten sama kai se olisi tuntea hetken ihminen lähellään. En vain tapaa sitä ihmistä enää joten mitä hyödyttää tarrautua siihen ajatukseen ja toivoa jotain mitä ei tule tapahtumaan. Kahvi on juotu. Siirryn teehen. Älä mene pois ruudun äärestä. Lue minut. Älä mene.